keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Jämälankasukat

Tein kaikensävyisistä sinisistä langoista siskolleni, poikani kummitädille jouluksi villasukat. Noissa aiemmissa lapasissakin oin käyttänyt jämälankoja.

Kuvan laatu ei oo kovin hyvä, mutta sinisiä nää langat näissä sukissa on :)

tiistai 30. joulukuuta 2014

Revontulilapaset

Tässä toiset lapaset, jotka meni oikeasti pukinkonttiin. Vaikka kovasti alkoi epäilyttää, että nämäkin on pienet. Nää oli tosi hienot musta. Onneksi lahjan saajakin tykkäs ja oli kuulema hyvät lumipallolapaset :) 


Nää värit tuo mulle mieleen revontulet, joten nää oli mulle revontulilapaset. 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Liian pienet lapaset

Tein kummipojalle joululahjaksi lapaset. Sitten vaan yhtenä yönä tuli mieleen, että onkohan ne lapaset liian pienet. Testasin niitä omalle pojalle ja sillekin ne oli naftit. Joten niin varmasti vuotta vanhemmallekin :( Tuohon nuo jäi pyörimään. Aika nätit kyllä! 
 


maanantai 15. joulukuuta 2014

Taas yhdet sukat


Nämä sukat on numeroa 35 ja vähän leveämmälle jalalle. Lahjaksi nämäkin :)

perjantai 12. joulukuuta 2014

Helmihommia

Ostin Tallinnan reissulla puuhelmiä, mistä olen askarrellut pyyhenipsuja.


No, nämä nipsut eivät olleet käyttökelpoisia tuollaisenaan. En nimittäin ajatellut ihan loppuun saakka, kun laitoin langaksi kumilankaa :0 Pyyhkeethän roikkuis sitten ihan miten sattuu, kun kumilanka venyi. Osaan laitoin jotain miehen kalastustarvikelankaa. Sitten ostin juuttinarua ja sehän olikin nättiä noihin!

 

Lisäksi tein vihreistä helmistä työkaverille kaulakorun, ne kun oli ihan hänen "värisiään" :)

torstai 11. joulukuuta 2014

Sohvatyynyihin pääliset

Meillä on ollut uusi sohva jo kesäkuusta. Yhteen sohvatyynyyn sain virkattua päälisen, mikä ei sitten oikein miellyttänyt. Kun se oli kapeneva :/ Mutta ostin Ikeasta kankaan ja nyt tänään ompelin käsityöillassa tyynyihin pirteät pääluset! Ja ihan hyvät tuli!
Sain muutakin ommeltua, laitanpa ne eri päivinä :) 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viidakkosukat


Tämmöiset sukat tuli Novitan Viidakkolangasta! Tosi makeat! Nämä lähtee työkaverin tyttärelle. Toivottavasti lämmittävät mieltä ja varpaita :)

lauantai 29. marraskuuta 2014

Myssyjä myyjäisiin


Tein muutaman myssyn joulumyyjäisiin :)

Tää kamera vähän vääristi värejä, tuo on vihreän oikea sävy tuossa yllä. 

Myssyjä oli jo moni halukas ostamaan, joten täytynee tehdä lisää :D Tilauksiakin tuli jo pari! 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Porkkanakakun ohje

Tulipa (taas) tehtyä porkkanakakkua. 


Sain tyvän reseptin ja oon tehny tätä kakkua sillä, pienillä muutoksilla. Mun omat muutokset on suluissa reseptissä.

Porkkanakakku

150g rasvaa (voita)
3 munaa
3dl sokeria (intiaanisokeria)
N.5dl porkkanaraastetta
3dl vehnäj. (Gluteenitonta kaurajauhoa, Provena on merkki)
2tl leivinj.
2tl kanelia (piparkakkumaustetta)
1,5 tl vanilja sokeria
Hasselpähkinää (mantelirouhetta, jauhetta, lastuja, mitä nyt millonki löytyy)

Vaahdota munat ja sokeri, sulata voi. lisää loput aineet munasokerivaahtoon. Sekoita. Kaada irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa 30-40min.

Kuorrute (kaksinkertaisena tietty!!)
100g maust.tuorejuusto (200g)
1,5dl tomusokeria (3dl)
25g rasvaa (50-70g)
Päälle Hasselpähkinärouhetta (mantelilastuja)

Mä vaahdotan vähän näitä aineksia. Eli huoneen lämpöinen voi, viola tuorejuusto ja tomusokeri. Ei oo niin juoksevaa. Ja mantelilastuja päälle :) 
Nami!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Nappisukat

Tässä nää on! 
Löysin ihania kuvia sukista netistä ja kuvaa mukaillen tein nämä sukat! Mun mielestä ihanat. Nämä menee kyllä pukinkonttiin, mutta täytyy kyllä tehä tämmöset itellekki, on sen verran hienot! 
(Ja rakkaat sukulaiset ja ystävät, ei, nää ei oo kellekkään teistä :P )

Toivon, että lahjan saajakin pitää ja arvostaa näitä :) 

 Nappilistasta tuli vähän leveä, kun en tiennyt vielä, minkälaiset napit löytyy. Mutta nämä löytyi eilen tallinnasta. Vähän ehkä pienet, mutta tyyliltään sopivat näihin sukkiin ja väriin.




perjantai 24. lokakuuta 2014

Pitkät sukat


Neuloin pitkät sukat äitini työkaverille syntymäpäivälahjaksi. Toivottavasti lämmittävät :) Värit ovat minusta ihanan syksyiset!



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Säärystimet

Vähän ollut hidasta tää päivittely :) Mutta on tuo kännykkä ja niin ollen myös kamera rikki. Ja olen neulonut pääasiassa neuletakkia itselleni, kun olen ehtinyt, niin ei oo vielä mitään valmista tullut. 

Välissä nyt neuloin siskolle säärystimet, kun alkoi se takkin neulominen puuduttaa. Joten tässä, siksak-säärystimet!



Aika kivat, minun mielestä ainakin! Seuraavaksi ajattelin koittaa tehdä villasukkien varret tuolla tekniikalla ja kahdella eri värillä. Luulisin, että voisi tulla aika kivat! 

Perinteisesti oon tehny villasukkia pukinkonttiin ja nytkin varmaan aika monet tulee tehtyä. Ja lapasiakin ;) Mitä kukakin tarvii :) 

lauantai 30. elokuuta 2014

Virkkausta

Päätin tässä yksi kaunis päivä virkata sohvatyynyihin (60x60) pääliset. Tuumasta toimeen. Mattojen jämäkuteilla aloitin, mutta huomasin pian, että uutta kudetta täytyy hommata. Kävin ostamassa kuteita paikallisesta käsityöliikkeistä. Harmikseni en löytänyt ihan sellaisia värejä, kuin olin ajatellut. Mutta ostin jotain kumminkin. 

Ensimmäisen tyynynpäälisen sain valmiiksi eilen. Vasta kun olin ommellut tyynyn kiinni, huomsin, että se oli ihan vino, tai kapeni ylös päin. Ärsyttävää! Tekis mieli purkaa, mutta ei jaksaisi virkata uudelleen :D 

Käsikin tykkäs vähän huonoa, joten seuraavan tyynyn aloitus jäänee hamaan tulevaisuuteen. Ei viitti riskillä vetää, ettei käsi ala pahemmin taas vihoittelemaan! Ei oo kyllä ennen käsitöistä tullu kipeäksi, mutta tuo matonkude on kyllä sen verran raskaampaa virkata, johtuisko sitten siitä. Mene ja toedä.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Luutuja

Oon tehnyt jo aiemmin luutuja bambulankojen jämistä. Nyt innostuin kutomaan ihan varsin luutuja :D Lime Rantu-blogista sain uuden idean luutun kuosiin. Kyllä nyt taas pyyhkii hyvin :D

Tämä malli oli vähän erilaisena Lime Rantu-blogissa. Keksin tehdä siksakkia. Kivannäköinen, eikö ;) 


Tällaista mallia on taas suurin osa luutuistani. Onneksi hoksasin tämän jälkeen, että muutakin voi tehdä :D Tällä kertaa päätin jättää reunat virkkaamatta. Aikaisemmin olen virkannut ne. Saapa nähdä, miten nämä nyt sitten käytössä venyy.


Tässä vanhoja luutuja. Tämä bambulanka on ihan parasta luutulankaa. Ja voi pestä 60 asteessa. Helppoa nakata siis pyykkiin käytön jälkeen ja napata uusi luutu käyttöön.

tiistai 12. elokuuta 2014

maanantai 11. elokuuta 2014

Myssy

Tein myssyn lapsemme serkulle <3❤️
Tässä nukke mallina, niin ei kyllä saa ihan hyvää kuvaa :) mutta perus malli, hyväksi havaittu! Ja bambulangasta, ihanan pehmeä!❤️

torstai 17. heinäkuuta 2014

Sukat syksyyn

Tein vaihteeksi villasukat, nämä omalle pojalle. Hän lähtee pian päivähoitoon (ja minä töihin...), niin kudoin jo syyspäiviä ajatellen villasukat, vaikka kumppareihin.

Näiden sukkien käyttäjän pikkujalat ei kyllä pysy hetkeäkään paikoillaan nykyisin. Äidin rakas❤️

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Virkattu kori


Virkkasin vihdoin erään n. 2 vuotta sitten aloittamani työn valmiiksi. Olen välillä aina virkannut ja purkanut sitä. Nyt purin sen niin, että pohja oli valmiina, eli reunat virkkasin eilen ja tänään valmiiksi. Tästä tuli nyt vaippakori vessaan. 

Pojan hoitopöytä/hoitoalusta saa lähteä pyykkikoneen päältä ja siihen tulee nyt ainakin tämä vaippakori. Ehkäpä pyykinpesuainepaketeillekin voisi virkata oman korin :D Tai jollekkin muulle. Nyt vähän innostuin virkkauksesta, vaikka aiemmin olen sanonut, että matonkudevirkkaus ei ole mun juttu :)

Kokeilin nyt bloggausta kännykällä, näyttäisi ihan onnistuvan näinkin!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Taas ompelua :)

Huomenna on juhlat ja mulla ei ollu sopivia vaatteita. Muistin, että oon ostanu kirpparilta hienon kankaan ja lähdin siitä kaavailemaan helppoa mekkoa. 


Konsultoin hieman siskoani ja leikkelin sitten vanhasta mekosta mallia ottaen uuden. 


Ompelu ei mennytkään kovin sujuvasti. saumurin langat katkeili jatkuvasti. Kun sain ne korjattua niin, että ne ei enää katkeillu, vääntyi neula. Sitten sitä vaihtamaan voiveitseä ruuvimeisselinä käyttäen :D Sen jälkeen surruuttelin koneella, kun yhtäkkiä kävi välähdys ja saumuri meni pimeäksi, eikä enää toiminut. Ajattelin, että lamppu paloi ja pyysin miestä tuomaan uuden töistä tullessaan. Silloin kävikin ilmi, että sulakekin oli palanut. (Ihmettilinkin, miksi netti ei toiminut, mutta ei käynyt mielessä, että pistorasioiden sulake olisi voinut mennä rikki!) No, vaihdoin uuden sulakkeen ja uuden lampun ja ajattelin jatkaa hommia, mutta poks vaan, uusikin sulake paloi. Joten saumurin matka oli kai tullut tiensä päähän ;(

Onneksi sattui olemaan äidin ompelukone lainassa, niin sain sillä ommeltua mekon erinäisten vaiheiden jälkeen. Ei tämä mekko mikään mestariteos ole, mutta menee huomiset juhlat ja on musta kivan kesäinen!


 Kangaspalat olivat niin kapeat, että ompelin pienet kiilat molempiin sivuihin. Niiden ompelu ei minulle ollut ihan helppoa, kun en ole mikään mestariompelija. Mutta sain niistä tuommoset, että ei ne ihan kamalasti törötä sieltä :D 


Mekko onmuutenkin ihan pään ylivedettävä malli ilman mitään muotolaskoksia yms. Eli ihan simppeli. Ja kun on tuommoinen suora malli, saa sinne vuosirenkaatkin hyvin piiloon :)


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kierrätysompelua

Siskoni on ommelut paljon kierrätysmateriaaleista kaikennäköistä kivaa. Olen itsekin haaveillut kaikennäköisistä ompeluksista. Yksi ilta sainkin idean, että minäkin voin tehdä jotain hyödyllistä :D 

Mä nukun aina polvipituiset housut jalassa. Ilman niitä ei voi nukkua. Jo pidempään on ollut vaikeaa löytää hyviä yöhousuja ja minulla onkin ollutkin poikien polvipituiset alushousut yöhousuina. Mutta nekin olivat jo kuluneet ihan kamalan isoille rei´ille  ja uudet samanlaiset ostettuani huomasin, että niissä oli malli jotenkin muuttunut niin, että ne ei ollu enää hyvät. 

Siivoilin yksi päivä vaatehuonetta ja sieltä lähti tavaraa kirpparille ja poikien tallille rempparäteiksi. Sitten yksi ilta tajusin, että olin heittänyt sinne rempparättikassiin kolmet vanhat kalsarini! Niinpä kaivelin kalsarit kassista ja leikkasin kalsareista lahkeet polvipituisiksi ja käänsin vielä lahkeensuut. Nyt on kolmet uudet yöhousut! Kuvaa niistä en kehtaa laittaa, koska en mitenkään huolella ommellu. Samat langatkin oli koneessa koko ajan, joten mustissakin housuissa on valkoiset saumat :D Mutta ei niitä kukaan yöllä näe! Ja mä saan hyvät onet, kun on kunnon yöhousut :D

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Villatakki, vihdoin!

Tämä neuletakki on ollut valmiina jo hyvän aikaa. En vaan ole saanut nappeja ommeltua kiinni (noloa..). Mutta nyt on napit kiinni ja takki valmiina reissuun, missä tarvinnee säätiedotusten mukaan reilusti lämmintä vaatetta! 
Tässä takki kuvattuna henkarissa. Voisin myöhemmin laittaa kuvan, kunse on pojalla päällä. Takki on varmaan vielä vähän iso, kun poika käyttää 80cm kokoisia vaatteita ja veikkaisin, että takki on lähempänä 86/92 kokoa. Mutta meneepä koko kesän ja syksylä vielä varmasti! Lankoina on sama merinovilla-puuvillasekoituslanka Virosta. napit löytyi paikallisesta kangaskaupasta. Oli pakko ostaa, kun näyttivät heti siltä, että sopivat hyvin tähän takkiin! Ohjeena käytin tälläkin kertaa kässänopen painajaisen ja yhden novitan ohjeen sekoitusta. Tällä kertaa neuloin vaan mahdollisimman paljon yhtenä kappaleena, ettei tarvitsis niin paljoa ommella saumoja yhteen. Tässä piti ommella vaan olkapäät ja yhdistää hihat takkiin. Helpotti laiskan jälkitöitä :D

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Mansikka-jugurttijäätelö

Tein eilen pikkusiskon kanssa mansikka-jugurttijäätelö jäätelökoneella. Namia! Tuli kyllä parempaa, koska tehtiin jäätelö turkkilaiseen jugurttiin.


2 dl kermaa
n.3-4dl turkkilaista jugurttia
mansikkasurvosta
sokeria
1-2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma, lisää joukkoon jugurtti ja mansikkasurvos. Lisää vaniljasokeri ja oman maun mukaan sokeria. Laita jätskikoneeseen pyörimään ja syö, kun se on jähmettynyt sopivasti. Jäätelön ei tarvitse olla ihan jäätynyttä, vähän juoksevana hyvää! 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mango-jugurttijäätelö

Kokeilin jugurttijäätelön tekemistä, kun tässä keväällä yksi päivä maistettiin äitin kanssa hyvää jugurttijäätelöä. Katselin netistä vähän ohjeita ja tein oman sovelluksen niistä tarvikeista, mitä kaapista löytyi.


2dl lakt.kermaa
5dl lakt. luonnon jugurttia (maustamaton)
1 purkki säilyke mangoja (miksi ei tuorekin käy!)
(1 purkki vauvojen mangososetta)
tomusokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta mango, sekoita se jugurtin kanssa. Lisää mago-jugurttiseos kerman joukkoon. Lisää maun mukaan sokeria. Itse lisäsin vielä purkin mango Pilttiä, koska ei maistunut tarpeeksi mangolta vielä minun mielestä. Sekoita hyvin ja laita jäätelökoneeseen TAI pakasteeseen. Pakasteeseen laitettua jäätelöä täytyy käydä sekoittamassa, että ei tule kovin hileistä jäätelöä. Anna olla ensin n. 2 tuntia, sekoita hyvin. Sen jälkeen sekoittele n. puolen tunnin välein. 

Minun mielestä jäätelö kannattaa tarjota, kun se on mekein kokonaan jäässe, eli vielä vaivoin sekoitettavissa. Itsellä jäi sekoittelut kesken, kun lähdin kylään. Jäätelö jämähti kuppiin ja sieltä oli hankala saada palasta. Ja se jäi myös aika hileisesksi. Mutta hyvää se silti oli. Ja meillä oli taas vähäsokerinen, joten sokern määrä kannattaa laittaa itselle sopivaksi :)

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Traktoripipo

Miehen kummipoika sai synttärilahjaksi traktoripipon. Ainakin juhlissa oli kuulunut pojan suusta ihailevia kommentteja juuri traktorin kuvia kohtaan :D
Kangas on Metsolalta. 

Tuosta kankaasta olis tarkoitus tehdä pojalle jotakin. Kun sais inspiraation :D Housut tai paita tai jotain. Pipokin ois kyllä hieno!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Sitruunamarenkirahka

Yksi perinteisiä pääsiäisherkkuja kotona oli sitruunamarenkirahka. Olen sitä aikaisemminkin tehnyt, mutta nyt ihan meinasi unohtua. Ja ollaan oltu reissussa useampana pääsiäisenä, joten en ole itse ollut ruokalistan laatijana. Mutta nyt siis tein tuota herkkua 

Minä tein sen näin:
2 dl kermaa
250g rahkaa
vaniljasokeria
intiaanisokeria
Persikoita pieninä kuutioina

Vaahdota kerma, lisää rahka, sokeria sopivasti ja persikan palaset. Laita kupin pohjalle n. puolet rahkasta. Leikkaa lopuista persikista lohkoja ja lado niitä sopivasti rahkan päälle. Laita lohkojen päälle vielä marenkeja. Mitä enemmän, sitä makeampaa. (siksi tein rahkasta vähemmän sokerista!) Sitten päälle loput rahkat ja siihen taas persikkalohkoja ja lopuksi päälle marenkia. Nami!

Marengitkin tein itse, vähän summassa nakkelin aineksia valkuaisvaahtoon. Sattui tällä kertaa tulemaan oikein hyviä, rapeita marenkeja!


Ollaan oltu reissussa ja lapsi on sen jälkeen ollu sairaana, niin en ole paljon ehtinyt tätä blogia päivittää. Jospa taas inostuisin :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Isompia makkarasukkia

Tässä kummipojan saamat makkarasukat. 
Petrooli-valkoiset.

Musta-valkoiset.


Luumunväriset makkarasukat sai kummityttö.


Vauvan sukkia

Näitä pikkusukkia on tullu tehtyä viime aikoin tosi monet! Ne tulee niin nopeasti, että niitä on kiva tehdä, vaikka ei tietäis, kenelle :) Nämä kolmet ensimäiset neuloin pojalleni, kun häntä odotin. Käytössä olikin vain vihreät ja ruskeat sukat, ne oli parhaimmat malliltaan. Se jälkeen olenkin neulonut lähes ainoastaan noita makkarasukkia. Ne pysyy hyvin vauvan jalassa tuon varren ansiosta, vaikka vauva kuinka potkisi.

Pojalla on nytkin käytössä ruskeat ja petrolin väriset makkarasukat.

Valkoisia vauvan sukkia olen vienyt monet viemisiksi vauvaperheeseen.


Aina ei muista tehdä makkaroita tuohon jalkaterään :D

 Veljentyttö sai myös vaaleanpunaiset villasukat valkoisten lisäksi. Mä ite tykkään niin kovasti vaaleanpunaisesta ja punaisesta!