perjantai 25. huhtikuuta 2014

Traktoripipo

Miehen kummipoika sai synttärilahjaksi traktoripipon. Ainakin juhlissa oli kuulunut pojan suusta ihailevia kommentteja juuri traktorin kuvia kohtaan :D
Kangas on Metsolalta. 

Tuosta kankaasta olis tarkoitus tehdä pojalle jotakin. Kun sais inspiraation :D Housut tai paita tai jotain. Pipokin ois kyllä hieno!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Sitruunamarenkirahka

Yksi perinteisiä pääsiäisherkkuja kotona oli sitruunamarenkirahka. Olen sitä aikaisemminkin tehnyt, mutta nyt ihan meinasi unohtua. Ja ollaan oltu reissussa useampana pääsiäisenä, joten en ole itse ollut ruokalistan laatijana. Mutta nyt siis tein tuota herkkua 

Minä tein sen näin:
2 dl kermaa
250g rahkaa
vaniljasokeria
intiaanisokeria
Persikoita pieninä kuutioina

Vaahdota kerma, lisää rahka, sokeria sopivasti ja persikan palaset. Laita kupin pohjalle n. puolet rahkasta. Leikkaa lopuista persikista lohkoja ja lado niitä sopivasti rahkan päälle. Laita lohkojen päälle vielä marenkeja. Mitä enemmän, sitä makeampaa. (siksi tein rahkasta vähemmän sokerista!) Sitten päälle loput rahkat ja siihen taas persikkalohkoja ja lopuksi päälle marenkia. Nami!

Marengitkin tein itse, vähän summassa nakkelin aineksia valkuaisvaahtoon. Sattui tällä kertaa tulemaan oikein hyviä, rapeita marenkeja!


Ollaan oltu reissussa ja lapsi on sen jälkeen ollu sairaana, niin en ole paljon ehtinyt tätä blogia päivittää. Jospa taas inostuisin :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Isompia makkarasukkia

Tässä kummipojan saamat makkarasukat. 
Petrooli-valkoiset.

Musta-valkoiset.


Luumunväriset makkarasukat sai kummityttö.


Vauvan sukkia

Näitä pikkusukkia on tullu tehtyä viime aikoin tosi monet! Ne tulee niin nopeasti, että niitä on kiva tehdä, vaikka ei tietäis, kenelle :) Nämä kolmet ensimäiset neuloin pojalleni, kun häntä odotin. Käytössä olikin vain vihreät ja ruskeat sukat, ne oli parhaimmat malliltaan. Se jälkeen olenkin neulonut lähes ainoastaan noita makkarasukkia. Ne pysyy hyvin vauvan jalassa tuon varren ansiosta, vaikka vauva kuinka potkisi.

Pojalla on nytkin käytössä ruskeat ja petrolin väriset makkarasukat.

Valkoisia vauvan sukkia olen vienyt monet viemisiksi vauvaperheeseen.


Aina ei muista tehdä makkaroita tuohon jalkaterään :D

 Veljentyttö sai myös vaaleanpunaiset villasukat valkoisten lisäksi. Mä ite tykkään niin kovasti vaaleanpunaisesta ja punaisesta!


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mustaherukka-suklaajuustokakku

Tämä kakku on ihan mun lempparikakku! Makuyhdistelmä on aivan mahtava! Mä olen myös pakastanut tätä kakkua, helppo sitten ottaa pakkasesta kakku, jos tietää vieraita olevan tulossa. Tässä ei tuo päälinen ole niin siisti, mutta ei sitä ehdi katsoa, kun se pitää jo syödä pois! Tämä resepti on n. 26cm irtopohjavuokaan.



Mustaherukka-suklaajuustokakku

Pohjan voi tehdä kekseistä 

n.150g esim. kaurakeksejä 
3rkl voita/margariinia

tai jos haluaa gluteenittomana tän, niin voi tehdä vaikka pienen kakkupohjan. Eli:

2 munaa
1dl sokeria
1dl perunajauhoja
1/2tl leivinjauhetta
2rkl tummaa kaakaota

Juustokakku

6dl kermaa
600g tuorejuustoa
200g tummaa suklaata
n. 9dl mustaherukoita
sokeria
4 liivatetta


Keksipohja: murskaa keksit, lisää joukkoon sulatettu rasva. Laita irtopohjavuokaan leivinpaperia pohjalle. Painele seos irtopohjavuokan pohjalle.

Kakkupohja: Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet. Levitä pellille sopivan ohueksi levyksi. Huom, tästä ei tule pellilistä, vaan n. puoli peltiä. Paista pohjaa 200 asteessa kypsäksi (tulee nopeasti, varo ettei pala!). Leikkaa levystä sopivan kokoinen pohja irtopohjavuokaan.


Juustokakku:

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto. Ota puolet toiseen astiaan. Lisää toiseen puoleen sulatettu suklaa. Kaada seos irtopohjavuokaan.

Paseeraa mustaherukat. Kaada mehua toiseen kerma-juustoseokseen, maistele välillä, että saat sopivan määrän! Lisää sokeria oman maun mukaan, ennen kuin lisäät liivatteet! Sekoita liivatteet n. 0,5dl:n kiehuvaa vettä. Kaada liivatteet ohuena nauhana kerma-juustoseokseen hyvin sekoittaen. Levitä seos suklaamoussen päälle. Voit tökkiä mousseja haarukalla tai nuolijalla, niin kakkuun tulee kivoja epätasaisuuksia, kun sitä leikkaa.

Anna hyytyä useampi tunti tai seuraavaan päivään.

Tällä kertaa laitoin kakkuun ehkä vähän liikaa suklaata :D 
Mutta olihan se hyvää!

Mekko/tunika

Tein itselleni mekon/tunikan. Ihan ilman mitään ohjetta aloin kutomaan ja kiva siitä tuli. Lopussa päätin tehdä oienen yksityiskohdan olkapäille, kun muuten mekko on pelkkää sileää neuletta. En saanut mekosta oikein hyvää kuvaa, mutta jospa näistä jotakin saisi selvää :) Ainakin se oli ihan hyvännäköinen, kun pistin mustat legginsit ja mustan paidan alle ja mekko siihen päälle. Tästä siis piti tulla tunika, vähän lyhyempi, mutta kutoessa siitä näyttikin tulevan vähän pidempi. Hyvä näin, nyt se on oikein sopiva legginsien kanssa pidettäväksi.


Tässä vielä olkapäiden valehenkselit :D Napit otin yhdestä toisesta työstä. Olen tehnyt sellaisen lyhythihaisen neuleen itselle, josta tulikin liian pieni, joten otin napit siitä käyttöön.

Tässä käytetty lanka oli paksua Novitan Viivi lankaa. Se oli jotain kampanjalankaa. Mutta kivan pehmoista ja kivaa myöskin siksi, että väri ei ole aivan tasainen!