keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kierrätysompelua

Siskoni on ommelut paljon kierrätysmateriaaleista kaikennäköistä kivaa. Olen itsekin haaveillut kaikennäköisistä ompeluksista. Yksi ilta sainkin idean, että minäkin voin tehdä jotain hyödyllistä :D 

Mä nukun aina polvipituiset housut jalassa. Ilman niitä ei voi nukkua. Jo pidempään on ollut vaikeaa löytää hyviä yöhousuja ja minulla onkin ollutkin poikien polvipituiset alushousut yöhousuina. Mutta nekin olivat jo kuluneet ihan kamalan isoille rei´ille  ja uudet samanlaiset ostettuani huomasin, että niissä oli malli jotenkin muuttunut niin, että ne ei ollu enää hyvät. 

Siivoilin yksi päivä vaatehuonetta ja sieltä lähti tavaraa kirpparille ja poikien tallille rempparäteiksi. Sitten yksi ilta tajusin, että olin heittänyt sinne rempparättikassiin kolmet vanhat kalsarini! Niinpä kaivelin kalsarit kassista ja leikkasin kalsareista lahkeet polvipituisiksi ja käänsin vielä lahkeensuut. Nyt on kolmet uudet yöhousut! Kuvaa niistä en kehtaa laittaa, koska en mitenkään huolella ommellu. Samat langatkin oli koneessa koko ajan, joten mustissakin housuissa on valkoiset saumat :D Mutta ei niitä kukaan yöllä näe! Ja mä saan hyvät onet, kun on kunnon yöhousut :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti